" Kui helvetin taval sitä voi oikke rakasta rätei ja lumpui!" Ihmettelee Hietanen Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa. Kirjan kohtaus tuli mieleeni tehdessäni kesävirkkauksia vanhoista puuvillalangoista. Koska auringon paahteessa ei ole kiva pähkäillä mitään monimutkaista, päätin tehdä muutamia käsipyyhkeitä radoittaen pylväillä ja kiinteillä silmukoilla sekä erilaisilla väriyhdistelmillä. Hieman iän pehmittämä lanka tuntui pehmeämmältä kuin uudet langat, joten luulen, että pyyhkeet toimivat käytössäkin ihan hyvin ja imevät vettä.

Pyyhkeet pääsivät seikkailemaan kuvaussession ajaksi maalaismaisemiin, tosin ensimmäinen kuva on vielä kaupunkiasunnon parvekkeelta, jolloin päivänpaistatteluprojekti oli vasta aloillaan. Ripustellessani pyyhkeitä kirsikkapuuhun, viljapeltoon ja talikkoon, mietiskelin kuinka montaa muuta käsityöblogin kirjoittelijaa välillä huvittaa tai jopa hävettää (ei kyllä pitäisi) valmiiden tuotosten ripustelu ja mallailu puiden oksille, hangelle, ja kukkien keskelle. Kuvista kyllä tulee näin paljon hauskempia katsella, mutta varmaan myös monella satunnaisella ohikulkijalla on hymy herkässä. 

Ja Hietaselle tiedoksi, että minä ainakin rakastan rätei ja lumpui: Neuleita, vaatteita, kodin tekstiilejä, ihan kaikkia tasapuolisesti.